Tämä kysymys on yksinkertaisuudessaan sellainen, etten siihen ainakaan minä osannut vastata aluksi yksiselitteisesti.  Kaikkihan riippuu loppulta siitä ajatuksesta, mikä on sinun oma mieltymyksesi ja sen hetkinen tarpeesi.

Kun tämä lause esitettiin minulle toisin päin aseteltuna, eli ”mitä te myytte?”, vastaukseni oli, että mehän myydään LED-valaistuksia yrityksille!  Mitään sen koomin lisäämättä.  Tuli hetken hiljaisuus ja kysymys perään; ”tarkennatko hieman?”  Taas jälleen kerran hiljennyin, koska eihän tuollaista kysymystä oltu koskaan kysytty – pidin sitä itsestäänselvyytenä.

  • Facebook
  • LinkedIn

”Me tarjotaan asiakkaille LED-valaistusratkaisuja ja kokonaisvaisvaltaista palvelupakettia”, vastasin, kun hieman tarkemmin lähdin asiaa miettimään.  Näinhän asia onkin, eli meidän tarkoituksena on palvella asiakasta kokonaisvaltaisesti.  Toki monissa tapauksissa tarjoamme myös yksittäistä valaisinta mutta nykyään koko ajan vain harvemmin.

Kun lähdetään oikein  miettimään, että mitä kaikkea valaistus tarkoittaa meille jokapäiväisessä elämässämme, niin sehän on erittäin tärkeä asia.  Ennen kaikkea itse henkilökohtaisestikin pidän todella tärkeänä sitä, että valaistus rakennetaan joko yritykseen tai kotitalouteen kunnolla, eikä vaan lisätä tai muuteta valaistusta sitä sen enempää miettimättä, ”yks lamppu tonne toinen tuohon ja voila!” -menetelmällä.

Olen miettinyt tuota aikaisemmin esitettyä kysymystä ”mitä te myytte” aina silloin tällöin ja varsinkin silloin kun ajan autolla jotain pidempää matkaa.   Auton ratissa on muuten erittäin hyvä mahdollisuus luovalle ajattelulle.  Ainut huono juttu siinä on, että et voi kirjoittaa asioita ylös.  Tästä kysymyksestä alkoi viimeistään uuden toimintamallin kehittäminen, joka jatkuu varmasti niin kauan kuin firman toimintaakin on olemassa.  Jos asiakkaalla on edessä valojen osto ja tarjoamme pelkästään valaisimen, niin silloin olisimme tukku josta saa valaisimia, emmekä halua olla pelkästään sellainen toimija.  Haluamme tarjota asiakkaalle mahdollisimman hyvän asiakaskokemuksen ja palvelumallin, joka on suunniteltu yhdessä asiakkaidemme kanssa.  Silloin voimme sanoa, että tarjoamme valaistuksen ja vieläpä sellaisen mikä toimii siihen suunnitellussa tilassa.

  • Facebook
  • LinkedIn

Voisimmeko olla jotain muutakin kuin pelkän valaistuksen tarjoava yritys?  Minun mielestä me voidaan olla muutakin ja tätä itseasiassa ollaan jo viety suunnitelmissa eteenpäin.  Mallia tullaan testaamaan yhdessä asiakkaidemme kanssa, jotta siitä saadaan mahdollisimman toimiva.  Hyvä asiakaskokemushan on kaikki kaikessa!

Mitä hyötyjä hyvin suunnitellusta valaistuksesta sitten saa yritykselle, kun sellainen kerran on parempi vaihtoehto?

Hyödyistä me ollaan kirjoitettu muissakin blogeissamme ja ne ovat todella yksioikoiset.  Valaistuksella saadaan aikaiseksi työturvallisuuden, työviihtyvyyden ja asiakasviihtyvyyden parantumista ja hyvin monessa tapauksessa myös tuottavuuden kasvua. Hyödyistä kirjoitimme tässä blogissa.  Monesti ja aivan liian usein mietitään pelkästään energiakustannusten alentumista, ja sitä, kuinka paljon euroja jää enemmän kassaan.  Toki se on yksi isoista ja tärkeimmistä asioista mutta nuo seikat josta aikaisemmassa lauseessa mainitsin jäävät täysin huomioimatta.  Ne tulevat vielä siihen energiansäästön päälle moninkertaisina etuina pitkin matkaa.

Suunnitelmallinen valojen ostaminen?

Eli mitä suunnitelmallinen valojen osto firmalle tuo?  Otetaanpa esimerkiksi tuottavuuden kasvu:  tuottavuutta voidaan kasvattaa riittävällä valaistuksen tehokkuuden nostolla ja oikein suunnatulla valaistuksella keskimäärin 8-9 prosenttia, jolloin jo puhutaan oikeasti todella isoista asioista.  Entäpä sitten työturvallisuuden ja työviihtyvyyden parantuminen ja sairaspoissaolojen vähentyminen?  Nämä asiat ovat luonnollisesti yrityskohtaisia ja niistä saadaan yksilöllisiä lukemia, kunhan on olemassa aikaisempaakin tietoa.  Entäs jos sinulla on yritys, jolla on myymälä?  Silloin puhutaan myös energiakustannusten alentumisesta, mutta ennenkaikkea ostokäyttäytymisestä ja asiakkaan ostopäätösten ohjaamisesta.  Hyvällä yleisvalaistuksella saadaan ihmeitä aikaiseksi.  Valaistuksen merkityksestä asiakasviihtyvyyteen kirjoitimme aikaisemmin, ja kirjoitus löytyy tästä

Hyvästä valaistuksesta ja sen lukuisista hyödyistä yrityksille, kodeille ja ihmiselle voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon.  Tärkeintä tässä kaikessa on se, että valaistus kannattaa miettiä sen perusteella mitä sillä lähtee hakemaan ja millaiseen tilaan valaistusta ollaan suunnittelemassa.  Jos koet, että tästä kirjoituksesta oli sinulle hyötyä ja tunnet tarvitsevasi apua, niin ole yhteydessä.  Kartoitetaan ja suunnitellaan yhdessä teille juuri oikeanlainen valaistus toimipaikkaanne.

Tsemppiä ja pidetään yhteyttä!