Teollisuus

Teollisuusvalaistus

LÄHTÖKOHTA

Suomen ensimmäinen sähkölamppu sytytettiin Pasilan konepajalla vuonna 1877 ja ensimmäinen koko tuotantotilan sähkövalaistus toteutettiin Tampereella Finlaysonin kutomosalissa muutama vuosi myöhemmin. Se että molemmat olivat tuotannollisia työympäristöjä ei liene sattumaa. Valaistustekniikan kehittyminen 2000-luvulla LED-pohjaiseksi mahdollistaa valoltaan tehokkaammat ja laadukkaammat ratkaisut merkittävästi pienemmällä sähkönkulutuksella.

 Tarve tuotantotilojen valaistuksen uusinnalle on usein loistevalaisimien, kaasupurkaus- tai monimetallivalaisimien tuleminen käyttöikänsä päähän, tai sähköenergian kulutukseen liittyvät syyt. Myös paloturvallisuusriskit sekä ylläpidon vaiva ja kustannukset kasvavat vuosien saatossa. LED-valaistustekniikka antaa monia uusia mahdollisuuksia verrattuna vaihtoehtoon, jossa nykyinen valaisin pelkästään korvataan vastaavalla LED-mallilla. Paneutumalla asiaan tarpeen tullen asiantuntijan avustuksella ei häviä mitään, päinvastoin tarjoutuu mahdollisuus vertailla eri vaihtoehtoja.

VALAISTUSUUSINNAN HAASTEET …

 Teollisuudessa valaistuksen haasteet koskevat tuotantotiloja, ne ovat paitsi olosuhteiltaan vaativia ja valaistusvaatimuksiltaan yksilöllisiä. Olosuhteet vaihtelevat siisteistä kokoonpanolinjoista valmistavan metalliteollisuuden tummanpuhuviin tehdashalleihin. Tehdashalleissa valaistusta haastavat käyttöolosuhteiden ohella asennuskorkeus sekä rakenteiden ja tuotantokoneiden aiheuttamat katvealueet.

 LED-valot ovat tuttu asia jo lähes kaikkialla, niitä on hankittu joko kotioloihin tai vähintään testimielessä työpaikalle. Malleja on monenlaisia ja valitettavasti laatua on vaikea selvittää paketin kyljestä. Etenkin ensimmäisten LED-tuotteiden osalta kokemukset eivät ole olleet pelkästään myönteisiä mikä aiheuttaa ymmärrettävästi varovaisuutta.

 Perinteisten valaisimien ylläpito tarkoitti käytännössä vastaavanlaisen samatehoisen lampun vaihtamista. LED-valaisimissa muuttujia on paljon enemmän eikä vähiten siksi että LED-lamput ovat elektroniikkaa, eivät perinteistä valotekniikkaa. Valaistuksen uusintaa pohtiessa herääkin monia kysymyksiä.  Voinko vaihtaa nykyisiin valaisimiin LED-polttimot? Onko LED-vaihtoehto niin paljon parempi, että siihen kannattaa lähteä? Voinko luottaa takaisinmaksuennusteeseen sähkönkulutuksen osalta? Mikä malli on kirkkaudeltaan ja väriltään meille oikea? Entä valaisinrungon kestävyys ja tiiviys? Mikä on valaisimen käyttöikä?

 … JA MAHDOLLISUUDET

 Ammattitaitoisella valaisinsijoittelulla ja oikeilla LED-valinnoilla voidaan tukea merkittävästi aiempaa enemmän sekä työturvallisuutta että työssä viihtymistä. Lisäksi erilaisten työpisteiden erilaiset valaistustarpeet ovat LED-valaisimilla helpommin toteutettavissa. Näillä kaikilla seikoilla vaikutetaan tutkitusti työn tuottavuuteen. Liikkeelle päästään nopeasti ja luotettavasti käymällä valaistusasiantuntijamme kanssa läpi kohdetiedot ja valaistusuusinnalle asetetut vaatimukset paikan päällä. 

 Tuotantotilojen valaistuksessa riittävän ja tasaisesti jakautuvan valon lisäksi kolmas tärkeä seikka on oikea värisävy. Oikean värisävyn valitsemiseksi LED-valaisimella on paikan päällä valaistava työpisteitä ja ympäristöä. Tummat pinnat kaipaavat puhtaan valkoisen värin. Toimistossa, taukotiloissa yms. neutraali valkoinen on parempi. Matalissa asennuskorkeuksissa on lisäksi otettava huomioon häikäisyn minimoiminen sekä kirkkaiden pintojen ja näyttölaitteiden heijastusvaikutukset. Kaikkien teollisuusvalaisimien tulee olla suojausluokitukseltaan vähintään IP65.

Teollisuuden tuotantotilojen valaistuksen modernisoinnissa on hyvä vaatia toimittajalta valaistussuunnittelu- ja LED-teknologiaosaamisen lisäksi teollisuustyön vaatimusten ja työnkulkujen ymmärrystä – valo on ihmisiä, ei koneita varten.

Asiakkaitamme

    Haluan, että otatte yhteyttä seuraavanlaisesti
    Tulkaa paikan päälleEtäpalaveri verkon välitykselläPerinteisesti puhelimellaHaluan vain lisätietoja

    Lataa maksuton valaistuksen opas

    Lataa maksuton valaistuksen opas

    Oppaaseen on koottu tärkeimmät faktat siitä, miten valaistus vaikuttaa esimerkiksi yrityksen tuottavuuteen, työviihtyvyyteen, työturvallisuuteen ja asiakasviihtyvyyteen.

    You have Successfully Subscribed!