K-Market
Lohjanportti

 

K-Market Lohjanportti

K-Market Lohjanportti on hyvätasoinen Lohjalainen lähikauppa, jonka myymälävalaistus hoidettiin ennen vanhoilla loisteputkivalaisimilla.  Loisteputkien valoteho ei kuitenkaan riittänyt myymälän tarpeisiin, ja näin valaistusuudistusta lähdettiin miettimään Led Expertsin alue-edustajan, Jounin, kanssa.  Lohjanportilla tultiin siihen lopputulokseen, että vanhat, yhä siistit valaisinrungot saavat jäädä, mutta loisteputkien tilalle vaihdetaan LED-putket. LED-putkien lisäksi ympäri myymälää sijoiteltiin kiskoilla liikkuvia kohdevalaisimia korostamaan esimerkiksi hedelmä- ja vihannesosaston sekä leipäosaston antimia, ja kylmäkaappeihin vaihdettiin sopivammat LED-valaisimet.

K-Market Lohjanportin valaistusuudistusta ajoivat energiansäästö ja valaistustason paraneminen.

Suurimmat hyödyt

Valaistusremontin jälkeen K-Market Lohjanportin tiloissa on reippaasti valoa.  Tuotevalikoima näkyy hyvin ja selkeästi koko hyllyn korkeudelta,  tuotteiden värintoisto on kohdallaan, ja kohdevalaistuksen avulla saadaan ohjattua katsetta toivottuun suuntaan.  Tila vaikuttaa avaralta ja selkeältä,  vaikka kyseessä onkin suhteellisen pienikokoinen market, jossa on suuri valikoima.

Valaisinuudistuksen jälkeen K-Market Lohjanportin valaisimien energiankulutuksen voi odottaa putoavan liki puoleen.  Tämän lisäksi energialaskusäästöjä tulee kylmäkaapeista, joita vanhat loisteputket eivät enää lämmitä, eikä niiden näin tarvitse kompensoida viilentämällä tarvittua tehokkaammin.  Koska LED-valaisimien lämmönpäästö on minimaalista, niiden vaikutus kylmälaitteisiin on hyvin pieni.  Tämä on erittäin tärkeää huomioida valaistaessa kylmätiloja tai -hyllyjä!

Parantunut valaistustaso tuo säästöjä, mutta hyvän valon vaikutukset asiakkaan ostokäyttäytymiseen ovat myös hyvin tunnetut.  Hyvin valaistussa tilassa asiakas on virkeämpi ja hyvätuulisempi, joka saa tämän viettämään myymälässä enemmän aikaa, ja näin keskimääräisten ostosten arvot nousevat.  Asiakkaiden hyväntuulisuus tarttuu helposti myös työntekijöihin!

Yksi suurimmista valaistusuudistusken hyödyistä osuu työntekijöille.  Työntekijät viettävät markettiloissa valtaosan päivästään, ja talvisin myymälävalaistus voi olla ainoa valo jota he päivänsä aikana näkevät.  Kun valaistus on päivänvalon kaltainen, on työntekijä tutkitusti virkeämpi, iloisempi ja tuotteliaampi, ja sairaspoissaolotkin vähenevät.  Valaistusuudistuksen jälkeen K-Market Lohjanportin myymäläpäällikkö Valtteri mainitsee kokeneensa tietynlaisen ”Wow!” -hetken astuttuaan uudistettuun myymälään ensimmäistä kertaa, niin merkittävä ero vanhaan valaistukseen oli.

Lataa maksuton valaistuksen opas

Lataa maksuton valaistuksen opas

Oppaaseen on koottu tärkeimmät faktat siitä, miten valaistus vaikuttaa esimerkiksi yrityksen tuottavuuteen, työviihtyvyyteen, työturvallisuuteen ja asiakasviihtyvyyteen.

You have Successfully Subscribed!